Pensasmustikka on tänä vuonna parhaimmillaan juuri nyt.
Tänänkään vuonna marjojen ystävien ei tarvitse pettyä, vatuissa ja mustikoissa on runsaasti raakileita. Vielä vähän odotellaan ja kohta niitä taas saa.
Aurinkoinen viikonloppu vauhditti mustikan kypsymistä. Ensimmäiset isot siniset North bluet löytyi tänään. Näyttäisi, että innokkaimmat pääsevät keräämään näitä jo tulevana viikonloppuna 24.-26.7..
Mustikan kukinta on hienoa katsottavaa. Jos hallat pysyy loitolla, niin pensasmustikoita kyllä riittää taas kerran. Heinä-elokuussa näitä herkkuja maistellaan jälleen.
Marjakausi on ollut tänä vuonna pitkä ja runsas. Viimeisiä mustikoita on vielä saatavilla, ehkä syksyn ensimmäiseen pakkasyöhön asti. Jos vielä haluaa tulla poimimaan, niin mustikkatilannetta ja meidän paikallaoloa saa ja voi kysyä puhelimitse. Muuten Mankin Marjatila kiittää asiakkaita kuluneesta vuodesta ja ehkä nähdään taas ensi kesänä.
Ensimmäiset punaiset löytyi tänään. Vadelmien itsepoiminta avataan 14.7..
Mustikan ja vadelman kukinta alkaa olla lopuillaan, ja raakileet ovat jo isoja ja niitä on runsaasti. Näyttää, että marja-aika alkaa tänä vuonna hyvissä ajoin heinäkuun puolessa välisssä.
Marjakautta odotellessa verkkosivut päivitettiin uuteen malliin. Yllä syyskuvaa pellolta.